Digitalisaatio järjestöissä

16.4.2012 12:43

Yhdistysavain eli FreeMore

Keväinen tervehdys kaikille Yhdistysavaimen käyttäjille!

Vielä kerran iso kiitos koko käyttäjäkunnallemme Yhdistysavaimen kansainvälisen nimen ideointiin osallistumisesta. Pääsitte taas kerran yllättämään meidät aktiivisuudellanne. Saimme yli 200 innovatiivista nimiehdotusta sekä moninkertaisen määrän näille annettuja ääniä.

Vaikka emme löytäneetkään lopullista nimeä suoraan käyttäjiemme ehdotusten pohjalta, saimme ehdotuksista runsaasti polttoainetta ajatustyöhömme. Lisäksi päädyimme lopulta valittuun nimeen osittain hetki sitten järjestetyn käyttäjäkyselymme pohjalta, jonka innostavat vastaukset saivat meidät ajattelemaan tarkemmin missiota tuotteemme takana. Tulemme joka päivä töihin, jotta voisimme vapauttaa kiireisten yhdistysaktiivien aikaa enemmän siihen oikeasti oleelliseen toimintaan, kuten vaikkapa lastensuojeluun, työyhteisön puolesta toimimiseen, eläinsuojeluun tai mihin tahansa yhdessä harrastamiseen.

Tämä kaikki johti meidät lopulliseen nimivalintaamme. Kansainvälisesti Yhdistysavain tunnetaan jatkossa nimellä FreeMore.

Toivottavasti seuraatte innolla myös kansainvälisiä ponnistelujamme. Ensimmäisen askeleen otamme toukokuussa, kun Yhdistysavain (eli FreeMore) julkaistaan Ruotsiin. Mukana voit olla esimerkiksi tykkäämällä FreeMoresta Facebookissa osoitteessa http://www.facebook.com/timeforyourgroup.

Iloista kevättä toivottaen,

Aleksi