Digitalisaatio järjestöissä

31.7.2014 12:20

Yhdistys ja innovaatio - 5 konkreettista tapaa uusien ideoiden keksimiseen!

Monissa yhdistyksissä arki voi olla hyvin harmaata ja vuosien kuluessa toiminta alkaa toistaa samaa tuttua kaavaa. Tekisikö joskus mieli ravistella perustuksia ja keksiä yhdistystoimintaan jotain uutta ja ihmeellistä? Esittelemme tässä blogissa 5 menetelmää, joiden avulla voit muuttaa yhdistyksesi varsinaiseksi innovaatiohautomoksi!

bulb

Uusia ideoita voi keksiä esimerkiksi liittyen käytännön asioiden pyörittämiseen, tapahtumiin tai mihin tahansa yhdistyksen tekemisiin. Tärkeintä innovoinnissa on avoin ilmapiiri, monipuoliset näkökulmat ja hullujenkin näkökulmien rohkea esilletuonti. Jos hommaan lähdetään nyrpeästi mukaan, on hyvin vaikea saavuttaa mitään uutta. Ihmiset eivät halua joutua naurunalaisiksi.

Innovointisession voi varsinkin ensi alkuun naamioida esimerkiksi virkistyspäivän hauskaksi ohjelmanumeroksi asettamatta sille julkisesti mitään tavoitteita tai ”pakkoa” keksiä yhtään mitään - tämä edesauttaa hullujen ”out-of-the-box”-ajatusten vapaata heittelyä, ja näitä yhdistelemällä ja täydentämällä voi usein jalostua mitä mahtavimpia innovaatioita.

Muista, että juuri huumori on todella iso osa innovointia ja sen kautta uskalletaan tuoda esille ideoita, joita ei muuten kehdattaisi sanoa. Kun ilmapiiri on rento ja vapautunut, lennokkaita ideoita tulee mieleen enemmän ja ihmiset myös uskaltavat sanoa ne ilmoille pelkäämättä kritiikkiä ja itsensä nolaamista.

1. Brainstorming – aivoriihi

Brainstorming (myös “aivoriihi” tai “ideariihi”) on erittäin tunnettu ja käytetty metodi luovuuden ja uudenlaisen tiedon kehittämisen avuksi. Sen perusideana on kerätä ryhmä (mielellään mahdollisimman eri tavoin ajattelevia) ihmisiä samaan tilaan ja saada näiltä iso kasa ideoita ja ajatuksia tiettyyn aiheeseen liittyen.

Perusperiaatteena on kannustaa lennokkaita ja tyhmältäkin kuulostavia ideoita. Tämän edesauttamiseksi brainstorming-sessioissa on nollatoleranssi kaikenlaista negatiivisuutta ja arvostelua kohtaan. Session aikana tulleita ideoita koitetaan mahdollisuuksien mukaan myös jatkokehitellä ja yhdistellä toisiinsa uusien näkökulmien saamiseksi. Aivoriiheen osallistuva ryhmä ei saa olla hierarkkinen, mutta yhden henkilön tulee toimia keskustelun ohjaajana, joka pyrkii kannustamaan ideoiden “vapaaseen heittelyyn” ja varmistamaan, ettei riihi muutu tavalliseksi kokouskeskusteluksi. Brainstorming-sessioissa ryhmän koko on yleensä alle 10 henkilöä ja sen kesto noin 1-2 tuntia.

2. Reverse brainstorming – käänteinen aivoriihi

Reverse brainstormingin perusideat ja periaatteet ovat muuten yhteneväiset normaalin brainstormingin kanssa, mutta reversed muodossa käännetäänkin alkuperäinen ongelma päälaelleen ja ratkaisuvaihtoehtojen sijasta keskitytään ideoimaan kuinka ongelma ylipäänsä saadaan aikaiseksi tai kuinka sitä voidaan pahentaa. Esimerkiksi jos normaalissa aivoriihessä kysymys on ”Kuinka ratkaisemme tämän ongelman?”, käänteisessä aivoriihessä kysytäänkin ”Kuinka aiheutamme tämän ongelman?”. Kun ideointi tyrehtyy ja uusia ajatuksia ei ryhmältä enää tule, siirrytään viimeiseen vaiheeseen, eli päättelemään kuinka käänteisen ongelman tuomia ideoita voidaan soveltaa alkuperäisen ongelman ratkaisuiksi.

Käänteinen aivoriihi voi tarjota mielenkiintoisemman ja rikkaamman lähtökohdan kuin tavallinen aivoriihi varsinkin niille, jotka ovat tylsistyneet normaaliin brainstormingiin. Miettimällä mitä kaikkea voisikaan rikkoa, saamme todennäköisesti enemmän ideoita ja tätä kautta pääsemme hedelmällisempiin tuloksiin kuin keksien kapeanäköisesti vain korjauksia.

Muista tämä: Brainstorming-sessiot tavallaan vaativat ihmisiä toimimaan luovasti kuin tilauksesta. Ihmisaivot eivät kuitenkaan toimi näin. Ne eivät pysty aina olemaan luovia käskettäessä ja innovaatioita varta vasten haettaessa. Ongelmia mietitään ja ratkaistaan usein helpommin vähemmän paineistettuna, kuten jokapäiväisissä askareissa ja vaikkapa ennen nukkumaanmenoa. Muun muassa tämän seikan takia brainstormingissa korostuu pyrkimys mahdollisimman paineettoman ilmapiirin luomiseen ja negatiivisuuden häivyttämiseen.

3. Starbursting - kyselymenetelmä

Uuden tiedon luomiseen liittyen starbursting tarkoittaa menetelmää, jossa ongelmaa lähestytään esittämällä mahdollisimman paljon kysymyksiä eikä niinkään vastauksia. Se on aivoriihen yksi muoto, jossa esitetään tarkasteltavaan aiheeseen liittyviä kysymyksiä järjestelmällisesti ja mahdollisimman monesta näkökulmasta.

starburst Menetelmä etenee siten, että aluksi hahmotellaan paperille viereisen kuvan mukainen kuusisakarainen tähti, jossa jokaisen sakaran päässä on yksi seuraavista kysymyssanoista: kuka/ketkä, mikä/mitä, miksi, missä, milloin ja kuinka. Tähden keskelle kirjoitetaan se idea tai haaste, jota on tarkoitus tutkia. Sen jälkeen tähden keskellä olevaan aiheeseen liittyen aletaan keksiä kysymyksiä, jotka alkavat jollain tähden sakaroissa olevista kysymyssanoista. Esille tulevat kysymykset kirjataan tähden ympärille. Kun kaikki kysymykset on kirjattu, voidaan niihin pohtia myös ratkaisuja, mutta menetelmä pääasiallisena tavoitteena on kuitenkin aiheeseen liittyvien kysymysten muodostaminen. Starbursting-menetelmässä esille tulevat kysymykset toimivat hyvin ajattelun laukaisijoina ja voivat avata aivan uusia näkökulmia aiheeseen.

4. Kaukaiset ajatusmallit

Kaukaiset ajatusmallit ovat luovuutta edesauttava ja täysin uudenlaiset innovaatiot mahdollistava menetelmä, jota voi hyödyntää niin yksin kuin ryhmässä. Kaukaisten ajatusmallien menetelmässä ongelmaan etsitään hullunkurinen analogia, josta yritetään etsiä käyttökelpoinen sovellus. Käytännössä siis ajatellaan jotakin satunnaista esinettä, asiaa tai oliota ja listataan ominaisuuksia, joita sillä on. Tämän jälkeen yhdistetään näitä ominaisuuksia ongelmanratkaisun kohteena olevaan asiaan. Analogia voi tulla mistä vain, esimerkiksi luonnosta, ihmisen valmistamista esineistä tai vaikka historiasta. Menetelmän tarkoituksena on siis yhdistää jokin satunnaisesti valittu asia tarkasteltavaan ongelmaan niin sanotulla "hullunmielekkäällä" tavalla ja tästä hullusta ajatuksesta on tämän jälkeen tarkoitus muuntaa käytännössä mahdollinen sovitus alkuperäiseen ongelmaan.

Esimerkki tuotekehityksestä: kun ajaudutaan umpikujaan kehitettäessä uudentyyppisen lumikolan ominaisuuksia, voidaan ongelmaa lähestyä uudesta näkökulmasta valitsemalla satunnaiseksi asiaksi vaikkapa nuotio (voisi olla mikä vain mieleen juolahtava, kuten majava, kitara, Napoleon, jne.). Nuotio tuottaa lämpöä, joten hullunmielekäs ajatus tästä voisi olla vaikkapa kuuma lumikola. Tästä hieman jatkojalostettu, ja jopa mahdollinen sovitus alkuperäiseen ongelmaan, voisi näin ollen olla kolaajan käsiä lämmittävä lumikolan kahva tai lunta sulattava lumikola.

Kaukaisten ajatusmallien avulla pystytään lähestymään ongelmia eri näkökulmista ja tällöin näkemään ne eri tavalla. Menetelmän avulla voidaankin tehokkaasti ehkäistä sitä ihmisen ajatteluun liittyvää haastetta, että ongelmia pohditaan usein vain kuviteltujen rajojen sisällä, eikä osata nähdä aihetta riittävän laajasti. Menetelmän avulla pystyy erityisesti laukaisemaan ajattelua sekä luopumaan ns. ”analyyttisen ajattelun” rajoista. Näistä kuvitelluista ja analyyttisistä rajoista murtautuminen on yleensä hyvin hankalaa, mutta kaukaisen ajatusmallin avulla ongelmia lähestytään jo lähtökohtaisesti sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta.

5. KJ-menetelmä

KJ-menetelmä (nimi juontuu menetelmän isän Jiro Kawakitan nimikirjaimista) etenee siten, että aluksi valitaan ongelma tai aihepiiri, jota tarkastellaan, ja kirjoitetaan se ylös. Kun aihe on kaikille selvä, osallistujat kirjoittavat erillisille lapuille aiheeseen liittyviä ajatuksia. Tässä vaiheessa henkilöiden tulisi miettiä omia ajatuksiaan, eikä keskustella niistä vielä muiden kanssa. Kaikki mieleen tulevat asiat tulisi tässä vaiheessa kirjoittaa ylös, eikä miettiä ovatko ajatukset liian tyhmiä muille kerrottavaksi - erikoisilta vaikuttavat asiat voivat loppujen lopuksi osoittautua hyvinkin tärkeiksi kokonaisuuden kannalta.

Kun kaikki ovat kirjoittaneet ajatuksensa lapuille, ne jaetaan ryhmiin siten, että samankaltaiset aiheet kerätään yhteen. Tämän jälkeen muodostuneet ryhmät otsikoidaan sopivalla tavalla, jonka jälkeen ne jatkoryhmitellään vielä suurempien kokonaisuuksien mukaan, siten että samankaltaiset ryhmät kerätään yhteen ja muodostetaan niistä vielä suurempi ryhmä, jolle annetaan yläotsikko. Lopuksi mietitään suurimpien ryhmien välisiä riippuvuuksia, ja merkitään ne nuolilla ryhmien välille – näin muodostuu ns. ”KJ-kartta”. Helppo tapa toteuttaa lappujen ryhmittely ja riippuvuuksien merkitseminen on ryhmitellä laput ison paperiarkin päällä, johon voidaan myös merkata itse vuorovaikutussuhteet selkeästi viivoilla. Ryhmittelyvaiheessa ja vuorovaikutussuhteiden määrittämisessä on myös tärkeää keskustella ryhmän kesken, jotta kaikki saavat mielipiteensä kuuluviin.

Ajatuksista muodostetut kartat auttavat hahmottamaan aihepiirin kokonaisuuden hyvin selkeästi. Erilaisten karttojen käyttäminen ajatustyökaluna auttaa järjestämään ja yksinkertaistamaan monimutkaisia ideoita. Hyvät kartat ovat lisäksi erinomaisia työkaluja tiedon jakamisessa ja keräämisessä. Ne voivat myös paljastaa tietoaukkoja, minkä seurauksena osataan hankkia oikeanlaista tietoa tai täydentää osaamista.

--------------------------------------------------------------------

Innovaatioiden keksiminen ei todellakaan ole helppoa. Havaitsemiskykymme on ikään kuin sokaistu valmiilla ratkaisulla, edeltäjiltä opituilla toimintatavoilla ja toisilta kopioiduilla ajatuksilla. Ihmisaivot saavat tavallisesti aikaiseksi vain pieniä variaatioita näihin, eivätkä radikaalin innovatiivisia ratkaisuja ongelmiin tai uusiin tarpeisiin.

Toivottavasti nämä menetelmät voivat antaa juuri sinun yhdistyksellesi pienen alkusykäyksen innovaatioon ja keksitte toimintaanne liittyen jotain aivan uutta!

Kuva: Flickr, Mauro Favron

Onko yhdistyksessäsi tarvetta innovaatioille? Onko näissä menetelmissä mitään järkeä? Haluaisitko tietää jostakin menetelmästä lisää? Kirjoita mielipiteesi tai kysymyksesi kommentteihin!