Digitalisaatio järjestöissä

6.6.2016 15:37

Sense Sport potkaisee liikuntajärjestöt digitalisaation polulle

Markkinoiden uusin rekisterisovellus Avoine Sense laajentuu palvelemaan liikuntajärjestöjen tarpeita. Sense Sport on urheilu- ja liikuntajärjestöjä palveleva rekisterituote, joka sallii paitsi toimivat rajapinnat muihin järjestelmiin, myös mukautuvuuden liittojen ja seurojen yksilöllisten tarpeiden toteuttamiseksi.

”Avoinella on pitkäaikainen kokemus ja vahva näkemys siitä, millä tavalla urheilujärjestöjen tietojärjestelmiä tulisi tulevaisuudessa rakentaa”, kertoo Avoinen toimitusjohtaja Tuomo Heikkilä. ”Liikunnan ja urheilun asiakkuudet ovat meille tärkeitä. Haluamme auttaa suomalaisia urheilujärjestöjä uudistumaan digitaalisten palvelujen avulla” Heikkilä painottaa.

Suurin osa Sense Sportista on jo valmis ja käytössä, sillä suurin osa Sensen toiminnallisuuksista on yleisesti erilaisten järjestöjen tarpeita palvelevia. Uimaliitto on tehnyt Sensen ostopäätöksen ja lähtee rakentamaan omaa Sense Sportia Sensen valmiiden piirteiden pohjalta.

”Valitsimme Avoinen ja Sense Sportin, sillä olemme olleet tyytyväisiä Avoinen asiakkaita. Sense on jo monelta osin käyttövalmis, joten rekisteriprojektia ei tarvitse aloittaa nollasta. Sense Sportia voimme kuitenkin rakentaa omannäköiseksi ja omia tarpeitamme vastaavaksi tuotteeksi sen muokkautuvuuden ansiosta. Muokkautuvuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että meidän ei tarvitse juuttua ajatukseen jäsenrekisteristä, jossa on pelkästään jäsenyyksiä”, kertoo Riku Riikonen Uimaliitosta.

Sense Sportin vielä kehitystyön alla olevat piirteet liittyvät lisenssinhallintaan.

”Avoinella koemme olevamme erityisasiantuntija-asemassa, koska meillä on pitkäaikainen kokemus lisenssinhallintapalveluiden tuottamisesta”, Heikkilä kertoo. ”Sense Sportin lisenssihallintaan ja lisenssin verkko-ostoon liittyvien töiden laajuus on selvitetty. Työt on aikataulutettu alkamaan syksyllä 2016 ja valmistumaan siten, että ne ovat asiakkaiden käytettävissä vuonna 2017 alkavissa lisenssikausissa”, Heikkilä summaa.

Myös Sensen yleinen tuotekehitys jatkuu syksyllä, palvellen samalla myös tulevia Sense Sport -asiakkaita. Syksyllä kehitetään esimerkiksi Sensen tuote- ja palvelulaskutusta.

”Tuote- ja palvelulaskutus tulee palvelemaan kaikkia Avoinen Sense-asiakkaita. Se mahdollistaa erihintaisten tuotteiden tai poikkeushintaisten jäsenyyksien laskutuksen Sensen kautta”, toteaa Avoinen myyntipäällikkö Mikko Mantere.

Sensen kokonaisuus kehittyy myös yhteistyöverkostoissa, sillä Sense on luotu mahdollistamaan toimivat rajapinnat ulkopuolisiin järjestelmiin.

”Valmiit integraatiot mm. ProcessWire-verkkosivuihin, Sporttisaittiin ja Visman Netvisoriin tarjoavat järjestöille paketin, joka mahdollistaa järjestön toiminnan kokonaisvaltaisen kehittämisen”, Mantere painottaa.

”Uimaliitossa odotamme sitä, että Sense tuo yhden sateenvarjon alle nykyisin irrallaan olevia palveluita. Sense mahdollistaa uusien tarpeiden ketterän omaksumisen osaksi järjestömme palvelukokonaisuutta. Toivomme, että Sensen kokonaisuus muuttaa toimintaamme myös prosessien näkökulmasta, sillä tällä hetkellä joitain asioita ei järjestöarjessa tehdä niin järkevästi ja suoraviivaisesti kuin olisi ehkä mahdollista”, Riikonen pohtii. ”Meillä on Uimaliitossa vahva usko siihen, että Sensen avulla saamme uusia ideoita ja kehitysajatuksia. Niiden avulla tulemme kehittämään Uimaliiton järjestötoimintaa ja palveluita entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi”, Riikonen toteaa.