Digitalisaatio järjestöissä

Sense

19.12.2018 14:30

Sense rekisterin versio 2.11 julkaistu

Siitä onkin jo yli puoli vuotta, kun olen päässyt edellisen kerran kertomaan Sensen tuotekehityksestä. Julkaisimme version 2.10 huhtikuussa 2018. Toki ehdimme sen jälkeen julkaista 11 pienempää versiota (Sensen tarkka versionumero ennen tätä päivää oli 2.10.11), mutta ne ovat sisältäneet vain bugikorjauksia tai asiakkaillemme näkymättömiä muutoksia. Syksy Avoinella on ollut hyvin kiireinen projektitöiden merkeissä, Näytä lisää

7.9.2017 15:00

Sensen kehitysuutisia, syyskuu 2017

Sensen kehitysuutisia, syyskuu 2017

Pitkästä aikaa pääsen kirjoittelemaan oikein kunnollista Sensen versiopäivitystiedotetta. Ei tässä suinkaan ole laiskoteltu (paitsi kesälomalla), mutta kevään 2017 aikana suurin kehityspaine meillä on kohdistunut lajiliittojen Sense Sport tuotteeseen ja siihen liittyvään lisenssikauppaan. Tällä hetkellä Sense Sportin kautta myydään Jääkiekko-, Koripallo-, Uima-, Pesäpallo-, Kaukalopallo- ja Ringetteliittojen lisenssejä Näytä lisää

2.2.2017 08:35

Jäsenrekisterin ja taloushallinnon saumaton yhteispeli

Viimeisen vuoden aikana tapahtunut kehityssuunta järjestöjen taloushallinnon ja jäsenrekisterin integroinnissa on tuonut uusia mahdollisuuksia järjestöjen arjen toimintaan. Taloushallintopalveluita tarjoava Rantalainen ja järjestöjen sähköisiin palveluihin keskittyvä Avoine ovat toteuttaneet useita onnistuneita projekteja taloushallinnon ja jäsenrekisterien yhdistämisessä, joiden myötä järjestöissä ollaan saavutettu Näytä lisää

10.1.2017 14:39

Sense 2.5.0 julkaistu

Sense 2.5.0 julkaistu

Julkaisimme tänään Sensestä version 2.5.0. Kuten aina, uusin versio Sensestä päivittyy kaikille asiakkaillemme automaattisesti. Olemme aiemmin julkaisseet uuden version lähes kuukausittain. Tulemme jatkossakin pitämään julkaisusyklin tiiviinä, mutta koska työskentelemme usein isojen kokonaisuuksien kanssa, ei kuukausittainen versiopäivitys ole välttämättä aina perusteltua. Tavoitteenamme on kuitenkin saada uusi versio Näytä lisää

15.11.2016 08:26

Sensen kehitysuutisia, marraskuu 2016

Tällä kehityssyklillä Sensen ohjelmointitiimimme on saanut aikaan tässä blogissa esiteltyjä parannuksia ja lisäyksiä Sensen tuotemaailmaan. Osa muutoksista on päivittynyt asiakkaiden käyttöön automaattisesti, osa taas on kytkettävissä erikseen. Sensen asiakaspalvelu auttaa mielellään kaikissa mieleen nousevissa kysymyksissä.   Hakutyökaluun uusia mahdollisuuksia Sensen yksi parhaita ominaisuuksia Näytä lisää

3.10.2016 13:11

Sense Sport ottaa spurtin

Avoine julkaisi Sense-rekisterituotteen lokakuussa 2015. Ensimmäisten Sense-asiakkuuksien myötä kehitämme nyt urheilu- ja liikuntajärjestöjä palvelevaa Sense Sport rekisteriä. Lue tästä blogista miten Sense Sport voisi palvella sinun organisaatiosi tarpeita.   Vapauta toiminnaohjaus Sense-rekisterituotteen kehitystyön keskeinen lähtökohta on ollut toteuttaa rekisterialusta, joka on Näytä lisää

8.9.2016 10:19

Sensen kehitysuutisia, syyskuu 2016

Syksy on saapunut ja Sensen kehitystyöt on polkaistu vauhdilla käyntiin loppuvuoden osalta. Sensen kehittäjätiimin vahvikkeeksi on palkattu uusi tekijä. Niklas Lampén aloitti tiimissä elokuussa ja on käärinyt hihat Sensen ja esineiden internetin (Internet of Things, IoT) yhteyksien työstämiseksi. Lue Niklaksen pöydällä olevista webhookeista ja muista tämän kehityssyklin töistä tästä blogista.   Uutta: Näytä lisää

30.8.2016 13:50

ProAgria valitsi Avoine Sensen

Suomalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämisen asiantuntijaorganisaatio ProAgria on valinnut Avoine Sensen uudeksi jäsenrekisterijärjestelmäkseen. ProAgria valitsi kilpailukykyisen ja asiakastarpeiden mukaan laajentuvan Sensen, sillä sen koettiin vastaavan ProAgrian jäsenrekisterijärjestelmälle asettamia odotuksia. Maatila- ja maaseutuyrittäjiä palvelevalla ProAgrialla on yli 90 000 jäsentä. ”Sense mahdollistaa Näytä lisää

8.8.2016 13:48

Järjestöjä, joihin halutaan kuulua

Onko sinun järjestösi sellainen, että siihen halutaan kuulua? Järjestösi voi olla jäsenjärjestö, järjestö jota edustat, tai järjestö, jota pidät tärkeänä ilman että siteesi järjestöön tulisi jäsenyyden kautta. Tiedätkö mitä järjestösi jäsenistölle kuuluu, tai mitä mieltä he ovat järjestöstäsi? Tiedätkö, miksi järjestöösi halutaan kuulua?   Jäsenyydet verkostojen uudella Näytä lisää

18.7.2016 09:51

Ruuhkaa ja vaarallisia ohitustilanteita: asiakaspalveluväylien liikennesujuvuus on liittymäsuunnittelua

Aamuruuhkassa valtatiellä radio pauhaa ja auto junnaa paikallaan. Kuinka monesti olet soittanut puhelinpalveluun ja kuunnellut siellä loputonta soittolistaa? Palveluntarjoajat ovat onneksi viisastuneet ja nykyisin vastaaviin tilanteisiin joutuu harvemmin – tai ainakin niihin tarjotaan valinnaisia ohituskaistoja. Oman organisaation asiakaspalveluväylien suunnittelu lähtee asiakkaiden tavoista ja tarpeista. Toisaalta uusien Näytä lisää