Digitalisaatio järjestöissä

3.11.2017 14:12

Ajatuksia suomalaisuudesta

Torstain Järjestöjen Suomi 100 –seminaarin alku- ja jälkimainingeissa päädyin tutkimaan suhdettani suomalaisuuteen. Ajatellessani suomalaisuutta, ajatukseni rientävät ensimmäisenä isoisääni; vaarikin olisi täyttänyt tänä vuonna 100 vuotta, jos olisi niin vanhaksi elänyt. Minulle Suomen itsenäisyyden aika hahmottuukin pitkälti hänen kauttaan - tarinoiden ja käytännön esimerkkien kautta.

Vaarille koulutus, oppiminen ja kasvu olivat kaikki kaikessa: hän oli ammatiltaan metsänhoitaja ja teki pitkän uran UPM:n palveluksessa. Vaari oli aina kiinnostunut uudesta: viimeisinä vuosinaankin hän kiikutti minulle lehtileikkeitä kaikesta teknologiaan liittyvästä. Myös terveys ja luonto olivat lähellä hänen sydäntään. Kesät vietettiin rakkaalla mökillä puutarhan ja liikunnan parissa.

Olen saanut äidiltäni muutamia sodanaikaisia kirjeitä, jotka isoisäni on lähettänyt perheelleen. Kirjeissä kerrotaan arkisesta arjesta rintamalla, mutta myös tilanteista, jotka omaa elämänkokemusta vasten tuntuvat täysin kestämättömiltä. Kirjeitä leimaa halu pitää huolta vanhemmista, olla huolestuttamatta tarpeettomasti, vakuuttaa että kaikki on hyvin. Ihailen tätä ilmeistä hienotunteisuutta ja arvostusta perhettä kohtaan.

Suomalaisuuteen kuuluu kansainvälisyys, joka näkyi myös isoisäni elämässä: matkustaminen oli Vaarille tärkeää läpi elämän ja tämä korostui erityisesti vanhuusvuosina. Muistankin monesti lapsena ihailleeni matkoilta hankittua viirikokoelmaa, joka kiersi kesämökin olohuoneen seiniä.

Minulle suomalaisuudessa tärkeintä ovat sivistys, tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä toisaalta vapaus erilaisuuteen ja kasvuun. Arvostan suuresti rauhaa ja luottamusta, joka yhteiskunnassamme pitkälti vallitsee - tämän ytimessä on myötätuntoinen ja kuunteleva keskustelukulttuuri, josta huolehtiminen on elintärkeää. Meillä on pidetty huolta ympäristöstä ja toisistamme, toivottavasti näin teemme myös jatkossa.

Suomalaisuuteen liittyy myös varjopuolia. Vuosisatojen varrella olemme oppineet elämään suurten voimien puristuksessa ja olemisessamme näkyy yhä häpeään kiedottu näkymättömyys, josta tosin olemme vauhdilla kasvamassa eteenpäin. Ja niin paljon kuin tasavertaisuutta arvostankin, ilmenee se meillä ajoittain lyttäävänä kateutena - oppimalla inspiroitumaan ja ihailemaan pääsemme tästä eteenpäin. 

Erityisesti suhtautuminen yrittäjyyteen on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana positiivisemmaksi. Muistan, kuinka opiskeluaikanani pienessä yrityksessä toimista pidettiin outona ratkaisuna, eräänlaisena puuhasteluna. Niihin aikoihin DI:n alun paikka oli Nokia. Silloin ei vielä startupeista puhuttu, saati ihailtu. Näenkin erityisen positiivisena sen, että arvostus yrittäjyyteen juuri akateemisten parissa on kasvanut, joskin osin pakotetusti työelämän kiinteiden rakenteiden heikentyessä.

Tulevaisuutta ajatellen pidän erityisen tärkeänä, että opimme arvostamaan ja huoltamaan Suomalaisen yhteiskunnan taustalta löytyviä vahvuuksia. Vain tekemällä vahvuutemme näkyviksi, voimme pitää niistä kiinni jämäkästi. Haluaisinkin nähdä, että tulevaisuudessa yhteiskuntamme peruspilareina nähtäisiin ympäristö, koulutus ja tutkimus, arvoyrittäjyys, sekä kyky huomioida erilaisuutta - nämä ovat edellytyksiä tasa-arvoisen ja uudistuvan yhteiskunnan toteutumisessa. Uskon näiden merkityksen korostuvan entisestään globaalien verkostojen, digitalisaation ja robotiikan muovaamassa maailmassa: meidän on tunnistettava ihmisyytemme ainutlaatuisuus ja varmistettava, että mahdollistamme teknologiasta voimistuvan - ei näivettyvän - yhteiskunnan kehittymisen. 

Ps. Löydät kuvia ja tunnelmia 2.11.2017 järjestämästämme Järjestöjen Suomi 100 -aamiasseminaarista Heikki Saarisen taltiomana.